C-poikien alkusarjan viimeinen turnaus pelattiin lauantaina 1.12. Hollolan liikuntahallissa. Jo ennen turnausta oli ylempään jatkosarjaan pääsevät joukkueet käytännössä selvillä. Ensimmäisessä ottelussa alempaan jatkosarjaan matkaava SB Heinola kaatui ilman suurempia ponnisteluja luvuin 6-1. Toisessa ottelussa paikallinen HU-46 otti ansaitun 7-2 voiton.

Turnaukseen jouduttiin lähtemään loukkaantumisten ja samalle päivälle osuneen lentopalloturnauksen takia vain kahden kentällisen voimin. Lisäksi kuumeinen ykkösmaalivahti Nico Tarhanen joutui seuraamaan molemmat ottelut vaihtopenkiltä.

Ensimmäiseen peliin SB Heinolaa vastaan lähdettiin tavoitteena ottaa varmat pisteet palloa halliten ja voimia säästellen. Tässä onnistuttiinkin erinomaisesti, eikä voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Ottelun
onnistujiin voidaan laskea neljä maalia tehnyt kakkosketju Tommi Hämäläinen(1+0), Juha Kosonen(1+1), Jarkko Kosunen(2+2). Maalissa Jonne Nieminen esitti mainioita otteita torjumalla mm. rangaistuslaukauksen aivan
ottelun lopussa.

Toisessa ottelussa ratkaistiin lohkovoittaja ennen sunnuntaita tasapisteissä olleen HU-46:n kanssa. HU tulikin otteluun huomattavasti Flanelsia latautuneempana. Kaksi ensimmäistä erää peli eteni melko tasaisena vihreäpaitaisen kotijoukkueen hallitessa peliä hienokseltaan. Kolmannen erän alku näytti hyvältä Jarkko Kosusen kaventaessa 3-2:n. Kavennuksen jälkeen HU
kuitenkin meni menojaan tehden vielä neljä maalia.

-Peli ratkesi omanpään virheisiin sekä vastustajan maalivahdin erinomaiseen peliin, kommentoi kakkosvitjan takana varmoin ottein luutinut Mika Laitinen.

Turnausstatistiikka

Kokoonpano
Kosunen 3+2
Kosonen T. 3+0
Kiiski 0+3
Kosonen J. 1+1
Hämäläinen 1+1
Suomalainen A. 0+0 2min
Keihäsniemi 0+0 2min
Åkman 0+0
Kotimäki 0+0
Laitinen 0+0
Nieminen 0+0, mv. (molemmat ottelut)
Tarhanen 0+0, mv.

Ei kokoonpanossa
Suomalainen J., loukkaantunut – jalkavamma
Rantanen, loukkaantunut – jalkavamma
Lahti, loukkaantunut – jalkavamma
Ahonen, terve – lentopalloturnee

Jatko

Ylempi jatkosarja käynnistyy 16.12. Savonlinnassa. Lohkossa Flanelsin lisäksi ovat Sbandy, HU-46, Top Team, Sudet ja NST.