C1-pojat aloittivat parilla tappiolla

Flanelsin C1-poikien sarjapelit alkoivat viime lauantaina 29.9. Hollolassa. Alkusarjan ensimmäiset koitokset olivat Imatran Voimaa ja Päijät-Hämeen Salibandyseuraa vastaan. Flanels kärsi molemmissa ottelussa tappion.

Voiman kanssa väännettiin tasaisesti aina kolmannen erän alkuun saakka. Eka erässä ainoan maalin tekivät imatralaiset ja toisessa erässä nähtiin viisi osumaa, joista kolme Flanelsin, onnistujina Tuukka Jussila, Onni Långström ja Topi Mällönen. Heti kolmannen erän alussa Voima siirtyi 4-3 johtoon, mutta Flanels kuittasi saman tien ja ajassa 31.30 peli oli tasan 4-4. Sitten Voima lisäsi kierroksia ja naputti tasaiseen tahtiin viisi osumaa. Loppusummeri soi lukemissa 9-4. Flanels haastoi hyvin, mutta viimeisen reilun 10 minuutin aikana joutsalaisten pasmat hiukkasen sekosivat.

Toinen matsi PSHB:tä vastaan alkoi lupaavasti Lari Nikkasen viedessä Flanelsin johtoon. Kaveri tosin kuittasi heti perään ja teki erän lopussa vielä toisen kassin. Toinen erä mentiin PHSB:n tahdissa: se heilutti Flanelsin pömpelin verkkoa kuudesti ja Flanels onnistui vain kerran, maalarina Asatur Ahonen. Näin viimeiseen erään lähdettiin tilanteessa 8-2. Kun kolmatta erää oli pelattu vajaat 7 minuuttia, PHSB oli tahkonnut kolme maalia lisää. Tämän jälkeen Flanels selkeästi terästäytyi, mitä pohjusti Onnin osuma. Loppuosa matsista oli tasaväkistä puserrusta, eikä lisää maaleja enää nähty. Näin loppunumerot Päijät-Hämeen Salibandyseuralle 11-3.

Vaikka tappiot tulikin, oli Flanelsin otteissa paljon hyvääkin. Poikien kunto ja jaksaminen on selkeästi paremmalla tasolla kuin viime keväänä, jolloin jalka loppui kesken jo paljon aikaisemmin. Työtä on vielä paljon tehtävänä, mutta monet merkit osoittavat positiiviseen suuntaan.

C1-poikien lohkossa on mukana yhdeksän joukkuetta. Alkusarjassa on ohjelmassa neljä turnausta peräkkäisinä viikonloppuina. Viimeinen pelataan 21.11. kahdessa paikassa, joista toinen on Joutsa. Flanelsin isännöimään turnaukseen ovat tulossa ottelemaan myös BB-88 (Sysmä), Kosken Dynamo (Hämeenkoski), SB Heinola ja HU-46 (Hollola). Muut vielä edellä mainitsemattomat lohkon joukkueet ovat Pyhtään Yritys ja NST (Lappeenranta). Jokaiselle joukkuelle tulee alkusarjassa kahdeksan ottelua ja sen jälkeen katsellaan jatkot.

SSBL / Kaakkois-Suomi, C1-pojat, lohko 41:
29.9.2012 Hollola:
Voima – Flanels 9-4 (1-0, 2-3, 6-1)
PHSB – Flanels 11-3 (2-1, 6-1, 3-1).
Otteluaika 3 x 15 min, tehoton.

Flanels, TEHOPISTEET 2 ottelun jälkeen (sama kuin Hollolan turnauksen tehot):
1. Onni Långström 2+1=3
2. Lari Nikkanen 1+2=3
3. Topi Mällönen 1+1=2
3. Tuukka Jussila 1+1=2
5. Jiro Heino 1+0=1
5. Asatur Ahonen 1+0=1
7. Oskari Aaltonen 0+1=1.
8. Juuso Polvilampi 0+0=0
8. Juuso Järvinen 0+0=0
8. Jussi Kemppi 0+0=0
8. Herman Enke 0+0=0
8. Sakari Aaltonen 0+0=0
8. Ville Oksanen 0+0=0
8. Juho Kärnä 0+0=0

Flanelsin C1-rosterissa on tällä hetkellä 16 pelaajaa. Hollolassa maalivahtina oli molemmat matsit kokonaan Aleksi Kolunsarka. Varamolarina matkassa mukana oli Aleksi Luri.

SEURAAVA TURNAUS:
6.10.2012 Lahti (Urheilutalo, Jalkarannantie 10):
klo 15.00 Flanels – NST
klo 17.00 PyY – Flanels.

C1-poikien lohkon 41 tulos- ym. tietoja löytyy seuraavan linkin takaa:
http://salibandy.net/ssbl/haku?season_tid=141&area_tid=63&league_tid=75&division_tid=119&do=1&submit=Haku

-mn