Ottelu alkoi Flanelsin poikien seisoskelulla. Jäppärä kiitti oranssipaitojen passiivisuudesta tekemällä avausmaalin kahdeksannella minuutilla. Erän lopulla Flanels alkoi heräillä ja kilisyttelikin vastustajan maalitolppia, mutta sisään ei mennyt millään ilveellä.

Toinen vartti lähti reippaammin, mutta Flanelsin peli oli edelleen aika sekavanoloista. Toista erää oli pelattu viitisen minuuttia ja siinä vaiheessa Flanels pyöräytti esikoisensa, tekijänä Jussi Kemppi. Tovin päästä Lari Nikkanen vei Flanelsin 2-1 johtoon ja Asatur Ahonen maalasi heti perään. Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Flanels sai ylivoiman, jonka aikana Lari onnistui viemään Flanelsin jo 4-1 johtoon. Tästä tilanteesta lähdettiin kolmanteen erään.

Flanels pääsi pyörittämään kolmannen erän alussa jälleen ylivoimalla, mutta tulosta ei tullut. Kuusi minuuttia ennen otteluajan täyttymistä Lari kirjautti kolmannen maalinsa ja teki näin hattutempun. Flanelsin viimeisen kassin tuikkasi Onni Långström. Vain muutamalla vaihtopelaajalla matkassa olleen Jäppärän liike oli jo selkeästi hidastunut ja taktiikkana oli enää oman maalin edustan sumputus ja pitkät roikut vastustajan puolelle. Hieman ennen loppuvihellystä Flanelsin puolustus uinahti ja Jäppärä sai toisen osumansa, joka jäikin koko ottelun viimeiseksi.

Turnaustilastot

9.10.2011 Lahti
Flanels – Jäppärä 6-2 (0-1, 4-0, 2-1)
xx- xx x-x (x-x, x-x, x-x)
Peliaika 3 x 15 min tehoton.

Kokoonpano
Lari Nikkanen (H) 3+0=3
Onni Långström (H) 1+1=2
Asatur Ahonen (H) 1+1=2
Jussi Kemppi (P) 1+0=1
Tuukka Jussila (H) 0+1=1
Topi Mällönen (H) 0+1=1
Juuso Polvilampi (P) 0+1=1
Jesse Lampinen (H) 0+0=0
Miska Kakriainen (P) 0+0=0
Jiro Heino (H) 0+0=0
Ville Oksanen (P) 0+0=0
Herman Enke (H) 0+0=0
Sakari Aaltonen (H) 0+0=0
Juho Kärnä (P) 0+0=0
Oskari Aaltonen (P) 0+0=0
Aleksi Kolunsarka (P) 0+0=0
Samba Sissoho (P) 0+0=0
Jere Dammert (MV) 0+0=0
Aleksi Luri (MV) 0+0=0 (ei pelannut)

Ei kokoonpanossa:
Juuso Järvinen

TEHOPISTEET 3 ottelun jälkeen:
1. Lari Nikkanen 3+1=4
2. Onni Långström 2+2=4
3. Asatur Ahonen 1+1=2
3. Jussi Kemppi 1+1=2
5. Jesse Lampinen 1+0=1
5. Miska Kakriainen 1+0=1
7. Tuukka Jussila 0+1=1
7. Topi Mällönen 0+1=1
7. Juuso Polvilampi 0+1=1
Muilla pelaajilla ei vielä tehopisteitä.

Jatko

23.10.2011 Hämeenkoski (Koskihalli)
14:00 Flanels – HU-46
16.00 Kosken Dynamo – Flanels