C2-poikien aluejatkosarjan kuudes turnaus pelattiin 12.2.2012 Mikkelissä. Savon keikka meni kaikkinensa vaisusti, sillä molemmat ottelut aika selkeästi hävittiin: ensin Voima veti pitemmän korren ja sitten NST likisteli oranssipaidat.

Imatran Voimaa vastaan Flanels sai hyvän alun, kun väkivahvan puolustajan Juho Kärnän kova kaukolämäri upposi häkkiin. Sen jälkeen Flanelsin ote jotenkin kummasti melko pitkäksi toviksi katosi ja Voima rankaisi peräti neljästi peräkkäin, joukossa myös puhdas tuuriosuma (”omari”). Toiseen erään lähdettiin siis tilanteessa 1-4. Heti toisen vartin alkajaisiksi Lari Nikkanen kavensi ja myös seuraava maali kirjattiin Flanelsille ja tästä kiitos kuuluu Jussi Kempille. Sittenpä elettiin tietyllä tavalla ratkaisuvaiheita: Flanelsin pelaajan tasoitusyritys hyvästä hyökkäyksestä kilahti tolppaan, eikä erän 13. minuutilla saatua rankkaria onnistuttu hyödyntämään. Kolmanteen erään lähdettiin Flanelsin mainion toisen erän väännön jälkeen tilanteessa 3-4. Kolmatta ei sitten ehditty pelata kahta minuuttia, kun Flanels joutui alivoimalle. Voima käytti tilaisuuden hyväkseeni ja kohta tämän jälkeen maalasi jälleen. Viimeiset ottelumerkinnät tämän jälkeen Flanelsin jäähy ja lopuksi vielä Voiman maali. Näin matsi Voimalle 3-7. Flanelsilla oli hyvin pitkään yhtäläiset mahikset jopa voittaa tämä koitos, mutta homma sortui yliyrittämiseen ja yleiseen levottomuuteen.

Toisessa ottelussa vastassa oli NST Lappeenrannassa. Vastustaja oli liikenteessä mokella ja vain kahdeksalla pelaajalla. Jostain kumman syystä NST:n kaverit eivät missään vaiheessa väsyneetkään, vaan pitivät kovaa liikettä yllä ja iskivät tehokkaasti. Flanelsilla oli pelikirjan opit hävöksissä, meno huokui superloninpehmeyttä, eikä jalkaa ollut vastata NST:n pitämään tempoon kuin hetkittäin. Käsikirjoitus ensimmäisen erän osalta samanlainen kuin Voimaa vastaan: Flanels aloitti maalinteon nyt Jiro Heinon osumalla ja sitten kaveri sisuuntui ja teki neljä reppua. Toisessa erässä NST piti koko ajan turvallisen etumatkan. Verkko heilui molemmissa päässä tiuhaan: kuusi kertaa Flanelsin päädyssä ja kolme kertaa NST:n. Flanelsin toka erän osumat värkkäsivät Jesse Lampinen, Onni Långström ja Miska Kakriainen. Kolmas oli maalien osalta toisinto ensimmäisestä eli 1-4. Oranssipaitojen ainokaisen synnytti Herman Enke. Loppulukemat näin 14-5 NST:lle. – Pitkästä aikaa tosi tahmea esitys meidän pojiltamme. Leijonia ei millään pysty jakamaan. Melkein kaikki jäljellä olevat lammasmerkit sen sijaan menivät nyt jakoon – toisaalta hyvä niin jatkoa ajatellen.

Jäppärä jätti sarjan kesken ja se on aiheuttanut jossain määrin päänvaivaa ja sotkenut kuvioita. Jo pelatut Jäppärä-pelit on mitätöity ja tulevat poistettu loppukauden ohjelmasta. Tämän päivitysprosessin myötä Flanelsilla on nyt Kaakkois-Suomen aluejatkosarjassa pelattuna 11 ottelua, joista kolme voittoa ja loput tappioita. Pisteitä on pussissa siis kuusi. Niitä tulee varmasti vielä lisää jäljellä olevasta viidestä ottelusta. Turnauksia on jäljellä kaksi kipaletta. -mn

Turnaustilastot

(aluejatkosarja)

12.2.2012 Mikkeli
Flanels – Voima 3-7 (1-4, 2-0, 0-3)
NST – Flanels 14-5 (4-1, 6-3, 4-1)
Peliaika 3 x 15 min tehoton.

Mikkelin turnauksen 12.2. tehopisteet / Flanels:
Lari Nikkanen 1+2
Juho Kärnä 1+1
Herman Enke 1+1
Onni Långström 1+1
Jussi Kemppi 1+0
Jiro Heino 1+0
Jesse Lampinen 1+0
Miska Kakriainen 1+0
Tuukka Jussila 0+0
Asatur Ahonen 0+0
Oskari Aaltonen 0+0
Sakari Aaltonen 0+0
Aleksi Kolunsarka 0+0
Topi Mällönen 0+0
Ville Oksanen 0+0
Juuso Järvinen 0+0 (vain Voima-peli)
Jere Dammert 0+0 (mv, Voima-peli)
Aleksi Luri (mv, NST-peli)

Poissa:
Juuso Polvilampi
Samba Sissoho

Tehot / aluejatkosarja (Jäppärä-pelin mitätöinti huomioituna), 11 ottelun jälkeen:
1. Onni Långström (11 ottelua) 9+4=13
2. Tuukka Jussila (11) 4+7=11
3. Lari Nikkanen (9) 5+4=9
4. Jiro Heino (11) 5+2=7
5. Herman Enke (11) 4+3=7
6. Topi Mällönen (11) 4+2=6
7. Asatur Ahonen (11) 2+4=6
7. Juuso Polvilampi (9) 2+4=6
9. Juho Kärnä (11) 3+2=5
10. Samba Sissoho (4) 3+0=3
11. Sakari Aaltonen (11) 2+1=3
12. Aleksi Kolunsarka (11) 1+2=3
13. Miska Kakriainen (11) 2+0=2
14. Juuso Järvinen (7) 1+1=2
15. Oskari Aaltonen (11) 1+0=1
15. Jussi Kemppi (9) 1+0=1
15. Jesse Lampinen (7) 1+0=1
18. Ville Oksanen (9) 0+1=1
19. Aleksi Luri (7, mv) 0+0=0
19. Jere Dammert (4, mv) 0+0=0

Seuraava turnaus 25.2.2012 Lappeenrannassa
(Liikuntakeskus Areena):
Klo 11.00 Flanels – Shakers (Anttola)
Klo 14.00 Kosken Dynamo (Hämeenkoski) – Flanels
Klo 16.00 Voima (Imatra) – Flanels.

* * * * *