E-pojat aloittivat urakkansa uudessa Keski-Suomen piirisarjassa. Ensimmäinen turnaus pelattiin 25.9. Äänekoskella.

Kyllä huomasi ensimmäisen pelin alussa, että harjoituksia ei ole ehditty pitämään vielä kuin muutaman kerran. Joukkue oli täysin ”kesälaitumella” kun jyväskyläläinen O2 vei pelin 3-1. Lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin, mutta maalissa pelannut Leevi Halttunen sai pallon useasti käsiinsä ennen kuin se ylitti maaliviivan.

Toinen peli FCV Haukkoja vastaan oli jos aavistuksen parempaa, mutta ”Tiikerien” kynnet olivat edelleen piilossa, eikä tulosta oikein saatu aikaan. FCV voitti ottelun 3-1.

Kolmanteen peliin vastaan asettui Tikkakosken TiPa, jolla oli vain yksi vaihtomies mukana. Olisiko tämä ollut syypäänä siihen, että heidän jalka ei noussut tarpeeksi pysyäkseen pelissä mukana.
Flanels sai peliään kasaan siten, että nähtiin jopa oikeata pelin rakentamista ja useita laukauksia, joista osa meni maaliin ja osa maalin kehikkoon. Näin kävi mm. Eetu Oksaselle, jonka hieno kaukolaukaus kimposi ylärimasta taivaan tuuliin. Flanels voitti pelin 7-1.

Turnaustilastot

25.9.2010 Äänekoski
Flanels – O2 1-3
FCV Haukat – Flanels 3-1
TiPa – Flanels 1-7

peliaika 2 x 12 min

Kokoonpano

Mikko Nummela 4+0
Leevi Halttunen (mv O2-ottelussa) 0+0
Jesse Järvinen 0+0
Eetu Oksanen 1+0
Kalle Kaitamäki 0+0
Mikko Kärnä 0+0
Aksel Nicklen (mv FCV ja TiPa -pelit) 0+0
Riku Hokkanen 1+0
Markus Nieminen 1+1
Jiro Heino 1+2
Toni Toivonen 0+0
Jerry Heino 1+2

Poissa tällä kertaa
Valtteri Weijo
Eemeli Sarvilinna
Matti Nurminen
Jerry Järvinen
Oskari Oittinen
Tuure Heino

Jatko

Leppävesi 16.10.
14:00 Flanels – Urho
15:10 Flanels – Happee
16:20 Flanels – FCV Kotkat