Flanels II:lle voitto ja tasapeli Jämsänkoskella

Lauantaina 21.11. pelatussa turnauksessa Flanels II voitti FCV-M5:n 4-5 ja pelasi 6-6 tasapelin SB Pommak X:n kanssa. Ottelut pelattiin Jämsänkoskella Mäntykallion koululla, jolla kakkosjoukkue vieraili nyt ensimmäistä kertaa. Ennakkokäsityksiä tulevasta peliareenasta ei ollut, mutta kaukalon pienuuden arveltiin olevan varsin harkitusti liikkuvan kakkosjoukkueen etu. Lisäksi alkulämmittelyssä todettiin, että kitkainen pelialusta tulisi mahdollistamaan kovat laukaukset.

FCV-M5-ottelun ensimmäinen erä ehti vanheta 10 minuuttia ja 14 sekuntia, kun Matti Juvonen laukoi Flanelsin 0-1 johtoon. Sama mies oli asialla puolta minuuttia myöhemmin, ja tilanne oli jo 0-2. Toisessa erässä tehtiin vain yksi maali, jolla vastustaja kavensi 1-2 lukemiin. Kolmannessa erässä vastustaja tasoitti Flanelsin etumatkan, minkä jälkeen maaleja tehtiin vuorotellen: Kun Flanels meni johtoon, FCV tasoitti. Kolmatta erää ja koko ottelua oli jäljellä enää yksi minuutti ja 35 sekuntia, kun Niko Heinonen teki ottelun viimeisen ja ratkaisevan maalin. Ottelu päättyi Flanelsin hyväksi 4-5.

Iltaottelussa vastaan asettui SB Pommak X, joka vain seitsemän kenttäpelaajan voimin takoi tulostaululle 0-3 lukemat kahdessa minuutissa ja 19 sekunnissa. Vain kahdella kentällisellä turnaukseen lähtenyt Flanels ei tästä lannistunut, vaan kavensi ensimmäisen erän aikana tilanteeksi 2-3. Toinen erä ei juurikaan asetelmia muuttanut, ja viimeiseen erään lähdettiin 4-5 tappiotilanteessa. Kolmatta erää ja koko ottelua oli jäljellä enää minuutti, ja tulostaululla olivat 5-6 lukemat vastustajan eduksi. Joukkueen johto oli käskyttänyt maalivahdinkin pois maalinsuulta, joten oranssipaidat pelasivat kuudella kenttäpelaajalla. Vaihtopenkiltä kuului kohahdus, kun Flanelsin Tatu Mutkala laukoi siniviivalta pallon vastustajan verkkoon hirvittävän maalinedushässäkän seurauksena, minkä johdosta maali merkittiin loppujen lopuksi Matti Juvosen nimiin. Tilanne oli 6-6, mutta Flanels ei alkanut varmistelemaan vaan yritti vielä voittomaalia. Vajaamiehinen Pommak jaksoi kuitenkin taistella ottelun loppuun asti, joten molempien joukkueiden oli tyytyminen pistejakoon.

Pelialueen koko todellakin nopeutti peliä huomattavasti ja tilanteet vyöryivät jatkuvasti kentän päästä päähän. Lyhyiden etäisyyksien vuoksi Flanels-puolustus otti tietoisia riskejä toisen puolustajan noustessa rohkeasti tukemaan hyökkäyksiä. Tästä aiheutui muutamia vaarallisia vastustajan 2-1 ylivoimahyökkäyksiä, joista osa päättyi maaliverkkojen heilumiseen joutsalaispäädyssä. Muistetaan siis, että puolustajan tehtävä on ennen kaikkea puolustaa, ja kokeillaan sitten vasta harjoituksissa, että missä tilanteissa puolustajan nouseminen on järkevää missä ei.

Edellisestä Jyväskylän turnauksesta oltiin otettu opiksi ja vastustajaa ei enää jätetty yksin Flanels-maalin eteen. Siitäkin huolimatta verkot heiluivat niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin lauottujen laukausten seurauksena. Jatkossa olisikin pidettävä huoli, että puolustustilanteessa Flanelsin ja vastustajan pelaajan välissä saa olla enintään yksi metri, jotta edes teoriassa on mahdollista peittää laukaus ennen kuin se lähtee mailan lavasta.

Kentän pienuudesta huolimatta tilaa oli runsaasti. Normaalista poiketen Flanels sai rakennettua hyökkäykset keskialueen läpi syöttelemällä ja kuljettamalla palloa. Yleensähän tällaiset yritykset ovat kaatuneet vastustajan karvaukseen, mutta nyt jostain tuntemattomasta syystä tässä taktiikassa ei ollut missään vaiheessa ongelmia. Pallo saatiin pelattua vastustajan maalille, ja lopputuloksena oli monesti vaarallinen maalintekotilanne.

Parantamisen varaa kuitenkin vielä on ja väännetään se nyt rautalangasta: Jos ei aikaisemmin ole tullut selväksi, niin huuto ”Liikettä” on yleensä tarkoitettu hyökkäävälle pelaajalle, ja se tarkoittaa sitä, että olet sellaisessa paikassa, jonne palloa ei voi syöttää. Siinä tilanteessa voisi ohjeistaa liikkumaan oma-aloitteisesti joko kävellen (Mahon suosima tapa. Tässä turnauksessa kuitenkin tehot 5+0), hölkäten tai juosten sellaiseen paikkaan, jossa vastustaja on vähintään kahden tai kolmen metrin päässä tai että voit edes jatkaa syötön suoraan jollekin toiselle, joka on näin hyvässä paikassa. Ja muista, että syötön jälkeen hyvä liike jatkuu…

TS

Turnaustilastot

21.11.2009 Jämsänkoski, Mäntykallion koulu
FCV-M5 – Flanels II 4-5 (0-2, 1-0, 3-3)
Flanels II – SB Pommak X 6-6 (2-3, 2-2, 2-1)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano

Mutkala T. 1+2
Heinonen N. 2+1
Nieminen A. 0+3
Vesalainen J.-P. 0+1
Repo T. 0+1, 2 min
Suhonen J. (mv) 0+0
Sipiläinen T. 0+0
Valtonen J. 1+0
Heino J.-M. 2+0, 2 min
Juvonen M. (c) 5+0
Repo S. 0+1

Ei kokoonpanossa

Virtanen K.
Purojärvi J.
Hahtala P.
Tenhunen T.
Niemi J.

Jatko

13.12.2009 Mäntykallion koulu Jämsänkoski
15:30 Diamonds – Flanels II
17:30 FCCP – Flanels II