Kakkosjoukkue avasi pistetilin

Flanels II avasi pistetilinsä salibandyn V divisioonan kotiturnauksessa sunnuntaina. Pisteet tulivat päivän avausottelusta, jossa Muuramen Yritys II kaatui maalein 5-4.

– Päätettiin ennen peliä, että lähdetään sillä periaatteella että ensimäiseen 10 minuuttiin ei soi omassa päässä. Emme myöskään karvanneet kovin ylhäältä ja se toimi yllättävän hyvin, kommentoi vara-gm Maho Juvonen.

Ottelu ratkesi päätöserän ”Purkka-Show:n” tuloksena, kun ykkösvitjan Sami ”Korba” Repo syötti ja Joonas Purojärvi latasi keskialueelta 5-4-maalin alapesään. Kolmea viisikkoa ottelussa käyttänyt Flanels tiivisti päätöserässä kahteen kentälliseen ja onnistui pitämään johtonsa ”jalkojen” riittäessä tällä kertaa mainiosti.

Päivän päätösottelusta sen sijaan tuli niukka 3-4-tappio Jyväskylän Nousulle. Ottelu oli tiukka alusta pitäen ja Flanelsilla oli saumat kääntää ottelu itselleen.

Myös viime hetken tasoitus oli hyvin, hyvin lähellä, kun Juvonen pyssytti vapaalyönnin maaliin. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä päätössummeri oli jo soinut.

– Viimeinenkin erä kestää tasan 15 minuuttia, eikä sekuntiakaan pidempään, joten mitäpä sitä valittelemaan, Maho toteaa.

Päivän tehokkain oli Pekka ”Hartson” Soilu, joka naputti kakkosvitjassa tehot 2+2. Soilu on kuitenkin suurella todennäköisyydellä sivussa ainakin seuraavasta, 2 viikon kuluttua pelattavasta Jyväskylän turnauksesta, sillä hän joutuu leikkaukseen vanhan sormivamman vuoksi.

Turnaustilastot

Ottelut
Yritys II – Flanels II 4-5 (2-2, 2-2, 0-1)
Flanels II – Nousu 3-4 (1-1, 1-2, 1-1)

Kokoonpano
Soilu P. 2+2
Purojärvi J. 1+1
Repo T. 1+1
Repo S. 1+1
Juvonen M. 0+2
Virtanen K. 1+0
Kuusinen P. 1+0
Sipiläinen T. 1+0
Tarhanen J. 0+1
Elfvengren M. 0+0 (vain Yritys II -ottelu)
Heino J-M 0+0 (vain Nousu-ottelu)
Kuurne R. 0+0
Hepola M. 0+0
Tenhunen T. 0+0, 2 min
Nieminen A. 0+0
Hahtala P. 0+0, mv.
Virtanen V. 0+0

Ei kokoonpanossa
Vilén A., terve
Kuurne K., loukkaantunut – hoitovamma

Jatko

V divisioona jatkuu 10.11. Jyväskylän Monnarilla, jossa vastassa ovat SB Pommak (klo 10) ja Fiilis (klo 12).