Kotiavauksesta 3 paunaa

Flanelsin miesten kotiavaus sujui mainiosti. Avausvastustaja SB Pommak X kaatui 3-9. Tiukasta ja kuumasta päätöspelistä Konneveden Urheilijoita vastaan kirjattiin 4-4-tasapeli.

Pommakkia vastaan Flanelsilla ei juuri ollut hätää, vaikkei peli ihan parhaimmillaan ehkä ollutkaan. Aina kun palloa saatiin keskelle, niin vastustajan pakka avautui. Lopussa reiluhkot 3-9-voittolukemat, joiden vastapainoja reipas määrä käyttämättömiä paikkoja ja jokunen paha virhe omassakin päässä.

Toisessa ottelussa vastassa oli sarjakärki Konneveden Urheilijat. Avauserän jälkeen lukemat olivat Flanelsille lupaavasti 1-3. Toisessa erässä vaihdot hieman pitenivät ja ottelu alkoi samalla myös kuumeta. KonnU pääsi mukaan ja kiri päätöserässä jo 4-3-johdon. Joel Lahti ampui lähivaparista aikalisän jälkeen onneksi tasoituksen.

Flanels oli kotiavauksessaan liikenteessä lähes koko rosterillaan, joskin sivussa olivat pelimiehet Palvaila, Weijo ja Suuronen. Toivoa sopii että pahimmat päällekkäisyydet olisi nyt nähty ja laajalla rosterilla päästäisiin loppukauden matseihin. Kolmella kentällä jyrännyt Flanels oli nimittäin melko vakuuttava ilmestys, joskin parannettavaa löytyy vielä mm. puoluspelaamisen fyysisyyden ja jalan suhteen.

Yleisöä laskettiin päätösottelusta lehteriltä 94 henkeä, mikä on varsin mainiosti. Ja mikä mainiointa, niin yleisö toi oman elementtinsä otteluun, mikä salibandyn ”mutasarjoissa” on enemmän kuin harvinaista.

Tilastot

19.11.2011 Joutsan liikuntahalli
SB Pommak X – Flanels 3-9 (x-x, x-x, x-x)
KonnU – Flanels 4-4 (x-x, x-x, x-x)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Kuurne Kari
Vainiomäki Arto (a)
Kotimäki Jari
Soilu Pekka
Mutkala Tatu
Gyldén Riku
Virtanen Kimmo
Lahti Joel
Nyberg Tommi
Hurri Vesa
Huikko Pekka (vain KonnU-ottelu)
Kuitunen Juho (mv.), 90 pmin., 7 pm.
Kiiski Tatu
Kosunen Jarkko
Keihäsniemi Riku
Sipiläinen Teemu

Ei kokoonpanossa
Suuronen Henry, terve
Palvaila Jaakko (mv.), terve
Weijo Olli, loukkaantunut

Kentälliset Pommak-ottelun alussa

I Kosunen – Suomalainen – Kiiski
II Kuurne – Vainiomäki – Kotimäki
III Gyldén – Lahti – Virtanen

1. Keihäsniemi – Sipiläinen / Nyberg / Mutkala
2. Hurri – Sipiläinen / Nyberg / Mutkala

Kentälliset KonnU-ottelun alussa

Kosunen – Suomalainen – Kiiski
Keihäsniemi – Sipiläinen

Kuurne – Vainiomäki – Kotimäki
Soilu – Mutkala

Gyldén – Lahti – Virtanen
Hurri – Nyberg

7. puolustaja Huikko

Jatko

3.12.2011 Killeri
13:00 Flanels – Fiilis
16:00 SC Luppo – Flanels