Flanelsin ykkösjoukkue selviytyi kunnialla Suomen Cupin ”kuolemanlohkosta”, vaikka jäikin ulos jatkokierroksilta. Tuloksena oli voitto ja 2 tappiota, jolla heltisi turnauksen kolmas sija, kun vastassa oli pelkkiä 2. divisioonan joukkueita.

Jatkoon lauantaina Heinolassa pelatusta turnauksesta selvisivät Pieksämäen Salibandy ja SB Heinola. Flanels oli siis kolmas. Viimeiseksi jäi Bandy Boys -88 Sysmästä.

Flanels oli liikenteessä vain kahdella kentällisellä, joten mm. karvaus oli varsin maltillista. Puolustuspelissä ja hyökkäysten käännössä joukkue pyrki olemaan ärhäkkä. Turnauksen jälkeen joukkue palkitsi keskuudestaan parhaana hyökkääjä Ilari Suurosen (4+0) ja Flanels-maalille paluun tehneen Mikko Mäkisen.

Avausottelussa viriteltiin yllätystä

Ennakkokaavailujen mukaan parhaat eväät yllätykseen olivat avausottelussa PiSaBaa vastaan. Käytössä verekset voimat ja selkeä altavastaaja-asetelma.

Ja saumat yllätykseen olivatkin. Flanels puolusti tiukasta, mutta omat hyökkäykset karahtivat huonoon syöttöpeliin. Vihulainen pyöritti kyllä, mutta ei päässyt vaarallisille paikoille. Pari maalia annettiin vastustajalle virheillä. Yllätys jäi lopulta ehkä vain parin käyttämättä jääneen maalipaikan päähän.

Lopputulos 4-1 vastustajan eduksi. Flanelsille kuitenkin ottelussa kelpo suoritus.

Taso vaihtelee

SB Heinolaa vastaan kohtaloksi koitui huono toinen erä. Avaus- ja päätöserän parhailla otteilla olisi ehkä kamppailtu jopa voitosta.

11-3-päätöslukemia ei turhaan pidä kuitenkaan puolustella: oman pään pelaamisessa ei sellaisia lepsujaksoja voi sallia, joita erityisesti toisen erän esitykseen mahtui.

Vain tunnin tauko kovan PiSaBa-ottelun jälkeen oli myös liian vähän. Jalka ei tahtonut riittää. Toisaalta puolustuspelissä oli sijoittumiseen liittyviä vaikeuksia, joita yksin hyvällä jalalla ei olisi saanut paikattua.

Flanels-pelureiden kunniaksi on mainittava, että päätöserässä – vaikka ottelu oli jo ratkennut – nähtiin muutama näyttävä hyökkäykseen lähtö. Todella perusnäppäriä syöttökuvioita.

Vastustajista aivan omalla tasollaan oli Teppo Rantala , joka on entinen mestaruussarjatason peluri. Hän teki pahaa jälkeä aina, kun vähänkin tilaa jäi.

Tavoitteena kolmas sija

Valmistautuminen päätösotteluun tehtiin huolella, alkaen kunnon loppuverryttelyllä heti Heinola-ottelun jälkeen. Lähtökohta oli, että BB-88 tarvitsi jatkopaikkaan reilun voiton. Flanels asetti tavoitteeksi turnauksen 3. sijan, eli sysmäläisten voittamisen. Ennen ottelua joukkue kävi läpi ne asiat, joita 2 edeltävän matsin perusteella piti korjata.

Flanels-pelurit tekivät kaiken sen, mitä sovittiin. Vastaiskuihin löytyi jostain ihmeestä lisäpotkua, muut hyökkäykset rakennettiin maltilla. Puolustuspäässä naapureille annettiin ihokontaktia niin paljon kuin tuomaristo vain salli. Ja mitä ihmettä, ottelu etenikin tasalukemin.

Ottelun jälkipuoliskolla tapahtui pieni notkahdus: BB-88 karkasi 4-2:een. Flanels löysi vielä yhden vauhtipykälän ja jopa myllytti päätöserässä, toki sitä teki vihulainenkin välillä. Ensin päätöserässä kavennus 4-3:een, sitten tasoihin ja lopulta Tatu Kiiski iski kaukolaukauksella 5-4-voittomaalin n. minuuttia ennen päätöstä.

1. voitto BB-88:sta virallisessa ottelussa

Mainittakoon vielä tämä historian kirjoihin kirjoitettava fakta naapuriseurojen kohtaamisista:

Flanelsin voitto BB-88:sta oli ensimmäinen virallisissa peleissä. Vuosi takaperin cupissa pelattiin tasapeli. Harjoitusotteluissa voitot ovat menneet sysmäläisille yhtä tai kahta kertaa lukuunottamatta.

Sen verran viestiä Salibandyliiton suuntaan, että siellä kannattaa miettiä tosissaan, miten alasarjaseuroja saataisiin enemmän mukaan Suomen Cupiin. Se, että nelosdivariseura saa jälleen vastaansa alkulohkossa kaksi tai enemmän 2. divisioonan joukkueita on pitkällä aikavälillä ajateltuna kestämätöntä.

Toki kovat pelit tuovat lisähaastetta, joita normisarjoissa ei koe. Mutta liian kovat alkulohkot tuovat alasarjaseuroille helposti tunteen pelkästä sponsorin roolista Suomen Cupissa.

Turnaustilastot

Flanels – PiSaBa 1-4 (0-2, 1-1, 0-1)
Flanels – SB Heinola 3-11 (2-3, 1-4, 0-4)
BB-88 – Flanels 4-5 (1-2, 1-0, 2-3)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
I Suuronen I. 4+0
I Suuronen H. 0+1
I Weijo O. 1+1, 2 min
I Vainiomäki A. (c) 0+2
I Huikko P. (ei PiSaBa-ottelussa) 0+0
II Kuurne K. 0+0, 2 min
II Seppälä J. 0+1, 2 min
II Soilu P. 0+0
II Hurri P. 2+0, 2 min
II Kiiski T. 2+1, 2 min
Mäkinen M. 0+1 (mv., kaikki ottelut)
Sorsa S. (mv., ei peliaikaa)