Miehekäs esitys kotipeleissä

Turnausmuotoisessa sarjassa kotipeleillä on aina harvinaisuutensa vuoksi erityinen asema. Jo ennen yhdeksää olivat seuran tutut puuhamiehet virittelemässä kahviota, toimitsijapöytää ja mainoksia kuntoon. Pelaajistokin vaikutti heti aamusta olevan sillä mielellä, että tänään ei helpolla taivuta. Pari viimeistä turnausta olivat todellakin menneet penkin alle ja nyt oli aika kääntää laivan suunta.

Loistavasta hiihtokelistä huolimatta oli jo aamukympin peliin MäVi Akatemiaa vastaan saapunut hyvin yleisöä. Ottelusta muodostui vähämaalinen ja tasainen hyvän peittopelin ja kovavireisten maalivahtien ansiosta. Flanels johti vielä toisen erän lopulla 2-1, mutta pieni nukahdus kolme sekuntia ennen erän loppua auttoi Mäntyharjulaiset tasoihin. Kolmannen erän puolivälissä vastustaja meni vielä johtoon ja kotijoukkue joutui hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Ottelun ratkaisun tarjosi MäVin epäonnekas pakki, jonka epäonnistunut syöttöyritys päätyi suoraan kärkikarvaaja Topi Jussilan lapaan. Jussila nosti sonnit tasoihin pelin toisella osumallaan ja näin ollen pisteet jaettiin.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/flanels-mavi-akatemia/4800/5691

Ketjut:
Heino – Hentinen – Jussila
Virtanen – Kiiski

Kuurne – Suuronen – Enke
Heinonen – Soilu

Luri-mokke

Topi Jussilan (valkoisessa vasemmalla) lapa oli kuuma aamun pelissä.

Ensimmäinen peli oli tasainen, vauhdikas ja viihdyttävä. Parasta mainosta paikalliselle salibandylle siis, joten yleisö löysi tiensä takaisin toiseenkin peliin. Pelicans SB II oli lokakuun lopulla murjonut Flanelsin myöskin kotiturnauksessa maalipistein 10-5, joten vastustajan vaarallisuus tiedettiin. Valitettavasti oranssinutuilla ei ottelussa ollut juurikaan mahdollisuuksia, vaan pallotaitava lahtelaisjoukkue vei peliä jälleen mielensä mukaan. Ottelun loppulukemat 7-2 ansaitusti nelostietä etelään.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/pelicans-sb-ii-flanels/4803/5691?id=3558&name=Flanels

Ketjut samat kuin ensimmäisessä pelissä.

Yksi piste sarjajohtajaa vastaan on hyvä saavutus ja antaa toivoa loppukautta ajatellen. Hyvänä päivänä kaikki vastustajat ovat voitettavissa ja sarjan tasaisuus mahdollistaa vielä niin nousun kuin putoamisenkin. Tällä hetkellä Flanels sijoittuu alempaan keskikastiin juuri putoamiskarsintaviivan yläpuolelle. Lukuisat poissaolot loukkaantumisten, armeijan tai joidenkin muiden erityisten syiden takia rasittavat muutenkin pienen kokoonpanon tilaa. Jäljellä on vielä kuusi peliä ja kaikissa on iso panos, joissa tarkastetaan ollaanko sonneja vai härkiä. Seuraavat pelit pelataan Mäntyharjussa kolmen viikon kuluttua.

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/miesten-4-divisioona-kaakkois-suomi-lohko-17/5691