Flanelsin miehet jatkoivat mainiota syysvirettään kotiturnauksessa Lauantaina. Vastassa olivat kaksi ennakolta kovaa vastustajaa, joista MäVi Akatemia kaatui lukemin 6-5, kun taas Pelicans SB II:ta vastaan Joutsan urheilupyhätön tulostaulu pysähtyi tappiolukemiin 5-10.

Aamupeli oli ehtinyt vanheta vain vajaan minuutin konkarituomari Airolan alkuvihellyksestä, kun MäVi Akatemia laittoi pallon tyylikkään kuvion päätteeksi kotijoukkueen maaliin. Lepsu alku kuitattiin kuitenkin nopeasti ja jo kolmen minuutin jälkeen ”sonnit” olivat tulleet rinnalle ja ohikin. Vastustaja pääsi vielä kerran tasoihin, mutta erän lopulla Jiro Heino siirsi valkoisiin pelipaitoihin pukeutuneen Flanels-miehistön 3-2 johtoon ja iloisin mielin erätauolle.

Tästä eteenpäin peli oli vahvasti kotijoukkueen otteessa. Puolustus oli tarkkaa, vedot blokattiin ja omat maalipaikat käytettiin vastustajaa paremmin. Ajassa 32:48 maalinteosta pitävä Vesa Hurri nosti aamun kolmannella ja samalla ottelun voittomaaliksi jääneellä osumallaan Flanelsin jo kolmen maalin johtoon. Pelin luonne muuttui kuitenkin puolustustaisteluksi viiden minuutin jäähyn seurauksena. Kovasta kyykkimisestä huolimatta Mäntyharjulaiset nousivat vielä maalin päähän, vaan ei enää sitä lähemmäksi. Hieno voitto ja täysillä sarjapisteillä kohti alkuiltapäivän koitosta.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/flanels-mavi-akatemia/4760/5691

Ketjut:
Hurri – Hentinen – Jussila Jr.
Kiiski – Heinonen

Kuurne – Suuronen – Heino + Jussila Sr.
Karppinen – Enke

Luri-mokke

Kapteeni Hurri näyttää hattutempun mallia aamupelissä. Tuukka Hentinen (#9) toisti tempun päivän toisessa ottelussa. Kuva: Jonna Keihäsniemi

Ennen toista peliä oli nautittu ehkä muutama mokkapala liikaa yläkatsomon kahvilassa seura-asujen sovituksen yhteydessä. Vaikka vastustajan vahvuudet tiedettiin, niitä ei pystytty pelaamaan pois ja Lahtelaiset päästettiin liian helpolla tukevaan johtoon. Takaa-ajoa viriteltiin ja kolmannen erän alussa tultiin hetkellisesti jo kahden maalin päähän koko päivän energisesti esiintyneen Herman Enken jo toisella maalilla. Ottelun hahmoja olivat oranssipaitojen puolelta sentterin paikalla hienosti operoinut Tuukka Hentinen hettutempulla, sekä joukkuetta välillä yksin kannatellut Aleksi ”MVP” Luri. Joukkueena Pelicans oli kuitenkin selvästi parempi ja vei pisteet ansaitusti mukanaan Lahteen.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/pelicans-sb-ii-flanels/4763/5691

Ketjut:
Hurri – Hentinen – Jussila Jr. + Karppinen
Kiiski – Heinonen

Kuurne – Jussila Sr. – Heino
Suuronen – Enke

Luri-mokke

Aleksi Luri valmiina liitämään toiselle tolpalle. Kuva: Jonna Keihäsniemi

Kokonaisuudessaan kausi on lähtenyt käyntiin hyvin ja Flanels jakaa sarjan kärkipaikan Pelicans SB II:n ja Kosken Dynamo Legendsin kanssa. Seuraavat pelit pelataan Lahden Salpauselkähallissa 23.11., jolloin vastassa ovat MäVi ja SB Coyotes.

Sarjataulukko ja pörssit: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/miesten-4-divisioona-kaakkois-suomi-lohko-17/5691

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Tagged with →