Etukäteen ajateltuna Nokian Ryhti-peli oli yksi kauden tärkeimmistä peleistä, sillä vastustaja oli vain 2 pisteen päässä sarjataulukossa ennen turnausta. ”Neljän pisteen” kamppailuun lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä loukkaantumisten, sairasteluiden ja työesteiden vuoksi matkaan saatiin kaksi kentällistä ja maalivahti.

Avauserä oli hermostunutta, eikä Flanels päässyt oikein peliin mukaan. Vastustaja karvasi vielä korkealata. Ensimmäinen erä kaverille 1-0 ja Ryhti iski vielä heti toisen erän alkuun. Tästä alkoi ryhtiliike, ja Flanels pääsi ohittamaan monesti Ryhdin karvauksen. Monia vastaiskupaikkoja kuitenkin hukattiin keskialueella huonolla syötöllä tai muuten hidastellen. Erän lopulla Minna Niemi-Mara iski kuitenkin tärkeän kavennusmaalin Johanna Vilkmanin hienosta syötöstä maalin takaa.

Päätöserän alku oli sekavaa molemmilta, mutta sitten peli alkoi jopa kääntyä Flanelsille ja hyviä vetopaikkoja kertyi keskeltä useita, laukausten laatu ei tällä kertaa riittänyt. Vastustaja iski kuitenkin 3-1:een 3 minuuttia ennen päätöstä. Aikalisän jälkeen Sanni Tonteri kavensi vielä 3-2:een. Flanels rakensi loppuhetkillä vielä pari muutakin paikkaa, mutta tällä kertaa Ryhti vei pisteet. Ryhtiä vastaan keskinäiset pisteet ovat nyt tasan 2-2, joskin keskinäinen maaliero on Flanelsin eduksi 6-4.

Toiseen peliin vastaan asettui kotijoukkue Nokian Palloseura, jolle Flanels oli hävinnyt kauden ensimmäisen kohtaamisen. Avauspelinsä SBS Tamppia, joka myös kamppailee noususta, vastaan NoPS oli vieläpä voittanut aiemmin päivällä. Pelin vähemmän pelanneena Flanels oli siis nyt sarjakakkosena yhden pelin vähemmän pelanneena tasapisteissä Tampin ja Ryhdin kanssa.

Ottelun alussa oli sekä hyvää että huonoa. Sanni Tonteri pääsi puolittaiseen läpiajoon ja teki 1-0-maalin, joskin vastustaja tasoitti heti seuraavassa vaihdossa. Kaiken kukkuraksi Flanels menetti puolustajistaan Anne Pappisen, joka loukkasi polvensa.
Maalinteko jatkui avauserässä. Ylivoimalla Flanels meni 2-1:een ja hetken päästä 3-1:een.

Toisen erän alkuun Flanels maalasi vielä 4-1:een ja peli alkoi olla paketissa. Vastustaja alkoi heittämään roikkupalloja, eikä pystynyt avaamaan peliä kunnolla.

Ottelun lopussa Flanelsin jalka alkoi painaa, sillä koko päivä oli menty kahdella viisikolla ja lopulta vielä kolmella pakilla Annen loukkaantumisen vuoksi. Lopussa kaveri saikin pari paikkaa, mutta maalivahti Ansa Ikonen hoiti ne hienosti. Näin tärkeät 2 sarjapistettä matkasivat Joutsaan. Samalla erolla Flanels on siis myös edelleen sarjakakkosena.

Turnaustilastot

3.3.2012 Nokia
Ryhti – Flanels 3-2
Flanels – NoPS 4-1
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Sanni Tonteri 3+0
Mirka Pölkki 2+0
Minna Niemi-Mara 1+1
Mia Reponen (c) 0+2
Johanna Vilkman 0+1
Pia Salmio 0+1
Anna-Kaisa Hentinen 0+0
Henna Järvinen 0+0
Anne Pappinen 0+0
Angelica Koskipalo 0+0
Ansa Ikonen (mv.) 0+0, 4 pm., 90 pmin.

Ei kokoonpanossa
Henriikka Norola, kipeänä
Vanessa Koskipalo
Maiju Maunula
Riina Nikkanen
Hanna Riipinen, töissä
Laura Polvilampi, kipeänä

Kentälliset otteluiden alussa

Salmio – Tonteri – Reponen
Pappinen – Järvinen

Niemi-Mara – Vilkman – Pölkki
Hentinen – Koskipalo

Jatko

25.3.2012 Joutsan liikuntahalli
10:00 TFT – Flanels
19:00 Flanels – FoSu