Ensimmäisessä pelissä vastaan saapui Kunto-nimimerkillä pelaava joukkue. Flanels otti pelin haltuun jo ensimmäisessä erässä siirtyen jo 4-0 johtoon. Hyväntuntuista johtoasemaa ei hukattu missään vaiheessa peliä ja kun summeri soi viimeistä kertaa kolmannen erän lopussa toi Flanels kotiin 2pistettä varman oloisella 8-4
voitolla.

Vaikka Flanelsin kotipesänä ja harjoitus paikkana toimiva Lukion sali on ollut suljettuna kuun alusta remontin takia, ei harjoittelemattomuus näkynyt joukkueen pelissä laisinkaan. Pikemminkin päinvastoin.

Toisessa pelissä vastassa oli taitavampi ja paljon enemmän liikkuvampi ÄU. Vastustaja hallitsi peliä n.78% peliajasta. Flanelssin pystyessä tekemään vain muutamia vaarallisia vastahyökkäyksiä. Kavereiden pyörityksestä ja hyvistä paikoista huolimatta Flanels sinnitteli loppuun asti häviten lopulta vain 4-6.

Vielä erityismaininnan ansaitsee Flanelsin maalilla molemmat ottelut pelannut Jani ”LÄSKI” Suhonen, joka piti välillä yksin joukkuetta pystyssä hienon hulppeilla torjunnoilla ja tehden vielä siinä sivussa 0+2 tehot.

Turnausstatistiikka

Purojärvi 3+1
Suuronen 2+2
Sipiläinen 2+2
Simonen 1+3
Juvonen 2+0
Repo T. 1+0
Kuusinen 1+0
Elfvengren 0+0
Heino 0+0, 2min
Repo S. 0+0
Ulmanen 0+0
Suhonen 0+2, MV
Hepola, ei kokoonpanossa
Järvinen, ei kokoonpanossa
Tenhunen, ei kokoonpanossa
Virtanen, ei kokoonpanossa – loukkaantunut

Sarjataulukko

ÄU 8 7 0 1 65- 29 14
TiPa II 8 5 0 3 45- 44 10
La Kings 8 4 1 3 33- 32 9
Elet Repus 8 4 1 3 39- 43 9
Fiilis 8 4 0 4 50- 37 8
Kunto 8 3 1 4 35- 35 7
————————————
Flanels II 8 2 0 6 41- 50 4
Tuisku 8 1 1 6 24- 57 3