Flanels ry etsii niin vapaaehtoisia kuin palkattuja ohjaajia toimintakaudelle 2019-2020. Seuratoimijoita etsitään paitsi salibandyn myös muiden lajien saralle, kuten e-urheilu, alppihiihto ja pesäpallo sekä mahdollisiin uusiin toiminnallisuuksiin, esimerkiksi matalan kynnyksen harrastekerhoihin (liikunta).

Harrasteryhmien ohjaajat toimivat seurassa pääsääntöisesti tuntipalkattuina, eräät aikuis- ja erikoisryhmät poislukien. Ohjaajatoiminta sopii mainiosti sivutyöksi esimerkiksi opiskelijoille tms. Seura järjestää ja mahdollistaa myös koulutukseen osallistumisen.

Kilparyhmissä valmentajat ja joukkueenjohtajat toimivat pääosin vapaaehtoispohjalta, mutta syntyneet kulut, kuten matkakulut ja turnauspäivien päivärahat korvataan. Kilparyhmien toiminnan ohjaaminen / valmentaminen pohjautuu siis vapaaehtoisuuteen ja on tekijälleen usein harrastusluonteista toimintaa. Tyypillinen tällainen toimija on esimerkiksi vanhempi, joka haluaa olla lapsensa joukkueen toiminnassa mukana.

Vapaaehtoispohjaisia toimijoita kaivataan myös eri tapahtumien ja eri lajien puuhaihmisiksi, esimerkiksi mahdollisiin jaostoihin.

Myös mikäli sinulla olisi mahdollisuus toimia ohjaajana Tammijärvellä tai Leivonmäellä, ota yhteyttä.

Toiminta Flanels ry:n palveluksessa voidaan sovittaa oman työ- tai perhetilanteen mahdollisuuksien mukaisesti. Kiinnostuneiden toivotaan ottavan yhteyttä toukokuun 2019 aika.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Jonna Keihäsniemi
Seurakehittäjä
jonna.keihasniemi(a)flanels.org

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Tagged with →