Äijäsähly käynnistyy

Flanels käynnistää ikämiehille tarkoitetun sählyvuoron perjantaina 2.2. Yli 35-vuotiaille miehille tarkoitettua omaa sählyvuoroa on tarkoitus kokeilla helmikuun ajan.

– Naisille ja miehille tarkoitetut sählyn harrastevuorot ovat olleet menestyksiä. Aloite ikämiesten omasta vuorosta on tullut käyttäjiltä, joten päätimme kokeilla, kertoo Flanelsin kerhovastaava Jukka Huikko.

– Flanelsin harrastetarjontaa uusitaan syksyllä täyskäyttöön tulevan uuden liikuntasalin myötä. Ikämiesten osalta kartoitamme nyt myös kiinnostusta SSBL:n harrastemaisia ikämiessarjoja kohtaan, hän jatkaa.

Perjantaina 2.2. ja 9.2. ikämiesten vuoro on Joutsan lukion liikuntasalissa klo 17-18. Helmikuun lopun aikataulut vahvistetaan myöhemmin.

Paikan päällä on lainattavissa mm. mailoja ja maalivahdin varusteita. ”Alaikärajaksi” asetetun 35 vuoden suhteen ei olla pilkuntarkkoja.

Miesten harrastevuoro keskiviikkoisin klo 19.00-20.30. jatkuu normaalisti kevätkauden loppuun saakka. Huom! Maailmalle lähteneessä email-tiedotteessa väärä aika keskiviikon vuoron suhteen.