Ensimmäisessä pelissä kohdattiin SB Heinola. Vieraat toimittivat reikäpallon verkon perukoille jo ensimmäisen peliminuutin aikana ja nakuttivat sen jälkeen maaleja tasaiseen tahtiin. Heinolan ykkösvitjan liukasliikkeistä hyökkäyskolmikkoa ei saatu millään konstilla aisoihin ja he tehtailivatkin peräti yhdeksän reppua. Kolmannessa erässä Flanelsin hyökkääjän veto kilahti tolppaan, mutta valitettavasti pallo ponnahti siitä takaisin kentälle pelattavaksi. Yksikin maali olisi voinut antaa piristysruiskeen, mutta kun ei niin ei.

Toinen ottelu oli pitkälti ensimmäisen toisinto. Nyt vuorostaan HU-46 Hollolasta pyöritti ja määräsi tahdin, mutta myös Flanelsilla oli hyviä hetkiä. Vetojakin saatiin aikaiseksi enemmän kun Heinolaa vastaan, mutta osoite oli edelleen kateissa (tai maali väärässä paikassa). Summa summarum: loppulukemat eivät tämänkään koitoksen osalta kerro koko totuutta.

Tälle kaudelle perustetulla D97:lla on nyt takanaan neljä sarjaottelua. Oma verkko on soinut yhteensä 50 kertaa ja vastustajan verkko 5 kertaa. Ei ole kuitenkaan missään nimessä niin, että vastustajat olisivat olleet 10 kertaa parempia. Flanels on välillä pistänyt hienosti kampoihin, mutta vielä vähäinen harjoittelu- ja ottelumäärä näkyy ja tuntuu. On selvää, että monella osa-alueella on paljon tekemistä, mutta intoa ja uskoa tuntuu onneksi riittävän. Mailaa ei missään nimessä ole syytä heittää vanhalta sillalta Rutjanmereen. Ja on hyvä muistaa, että joukkueessa on myös 98- ja jopa 99-syntyneitä ja kaikille on valmentajien toimesta haluttu fair play’n hengessä antaa tasaisesti peliaikaa. Näin jokaiselle kertyy arvokasta pelikokemusta ja sen myötä tärkeitä eväitä lajissa kehittymiseen. -mn

Turnaustilastot

Flanels – SB Heinola 0-13 (0-6,0-3,0-4)
HU-46 – Flanels 13-0 (4-0,5-0,4-0)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Nikkanen 0+0
Långström 0+0
Heino J. 0+0
Enke 0+0
Heino Tuure 0+0
Nieminen 0+0
Oksanen 0+0
Aaltonen O. 0+0
Kakriainen 0+0
Lampinen 0+0
Aaltonen S. 0+0
Nurminen 0+0
Jokinen 0+0
Ahonen 0+0
Ahokas 0+0
Mällönen 0+0
Dammert, Mv 0+0

ei kokoonpanossa
Heino Topias
Kolunsarka
Martikainen

Jatko

5.12.2009 Pyhtää, Huutjärven koulu
14.00 Flanels – Kosken Dynamo
16.00 Flanels – PyY