Naisilla tuliaisina 4 ”poakkia” Toijalasta

Naiset kävivät sunnuntaina Toijalassa pelaamassa kauden neljännen turnauksen. Voitot tulivat kotiin molemmista kamppailuista, kun päivän ensimmäisessä ottelussa kellistyi Roismalan Ponnistus Sastamalasta näytöstyyliin 1-6 ja toisessa pelissä kukistui SBS Tamppi Tampereelta tiukan väännön jälkeen 4-3.

Ensimmäinen peli alkoi Flanelsin merkeissä ja pallo olikin vastustajan verkossa jo 29 sekunnin pelin jälkeen, kun Pia Salmio iski nopean vastahyökkäyksen päätteksi lukemiksi 0-1. Vajaan kuuden minuutin kohdalla taululla oli jo 0-2, kun Vanessa Koskipalo ohjasi maalin edestä ylivoimalla viivasta tulleen kudin maaliin. Toisen erän alussa verkko soi jälleen vastustajan päässä, kun Flanels rakensi näteillä laidan vaihdoilla vetopaikan erän toisessa vaihdossa. Heti ottelun puolivälin jälkeen oranssipaidat hyödynsi jälleen vastustajan jäähyn ja ottelu oli ratkennut. Viimeinen naula vastustajan arkkuun naulattiin, kun viimeistä erää oli pelattu vain 19 sekuntia. Tämän jälkeen molemmat saivat kertaalleen pallon maaliin, joten loppuluvut 1-6 oli tosiasia ja ansaittu voitto oli taskussa.

Parin tunnin breikin jälkeen vastassa oli ennakkoon hieman kovempi vastus SBS Tamppi. Kuuden pelatun kierroksen jälkeen Tamppi oli sarjakakkosena pisteen Flanelsia edellä, mutta se ei ennakkoluulottomasti pelanneita naisia haitannut. Liekö Tampin tyttöjen jalat olleet jumissa, mutta Flanels hallitsi ensimmäistä erää selvästi sekä pallollisena että pallottomana onnistuen viimeisellä vitosella pussittamaan kahdesti pallon vastustajan häkkiin. Toiseen erään vastustaja pääsi paremmin mukaan nostaen karvaustaan, joka aiheutti jopa pientä paniikinpoikasta omassa päädyssä aika ajoin. Reilun viiden minuutin kohdalla tilanne kuitenkin helpottui kapteeni Mia Reposen onnistuttua hyvän karvauksen päätteeksi vieden tilanteeksi 3-0. Loppuerästä alkoi myös omassa päässä soida pariin otteeseen, joten viimeiseen erään mentiin tiukassa 3-2 johdossa.Viimeisessä erässä Tamppi tuli päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä, mutta Flanels kesti hyvin erän alkurynnistyksen iskuja kaihtamatta maalivahti Ansa Ikosen johdolla. Viisi minuuttia ennen loppua Flanels iski 4-2 maalin hyvän hyökkäyksen päätteksi, mutta vain minuutti tästä eteenpäin Tamppi kuittasi taas maalin päähän. Tamppi myllytti hurjasti viime hetket, mutta kiri tyrehtyi minuutti ennen loppua otettuun jäähyyn. Toki Tampilla oli vielä alivoiman alussa sauma tulla tasoihin, mutta ylärima pelasti. Sen jälkeen Flanels pelasi todella järkevästi ottelun viimeisen puoli minuuttisen vain pitäen palloa hallussa vastustajan maalin takana ja näin pisteet tulivat kotiin.

Joulutauolle lähdettäessä Flanels on neljän turnauksen jälkeen sarjassa toisena kolme pistettä sarjakärki Pirkkalan Pirkkoja perässä. Sarja jatkuu 15.01.2012 Joutsassa pelattavassa kauden ensimmäisessä kotiturnauksessa, jolloin vastassa ovat SC Urbans Janakkalasta klo 10.00 alkavassa ottelussa ja klo 19.00 alkavassa iltaottelussa Classic Zebras Tampereelta.

Sarjataulukko 8 pelatun ottelun jälkeen:

PirPi 14 pistettä
Flanels 11
SBS Tamppi 10
Ryhti 9
SC Urbans 9
FoSu 8
RoPo 8
NoPS 8
Classic Zebras 2
TFT 1

Ottelutulokset Toijalasta:

RoPo – Flanels 1-6 (0-2, 0-2, 1-2)
Flanels – SBS Tamppi 4-3 (2-0, 1-2, 1-1)

Kokoonpano

Reponen Mia ”C” 2+2
Salmio Pia 2+4
Norola Henriikka 2+0
Riipinen Hanna ”A” 0+0
Maunula Maiju 0+0
Koskipalo Vanessa 1+2
Tonteri Sanni 1+0
Pölkki Mirka 1+0
Pappinen Anne ”A” 0+0, 2 min
Järvinen Henna 0+0
Niemi-Mara Minna 0+1
Vilkman Johanna 0+0
Polvilampi Laura 0+0
Koskipalo Angelica 0+0
Hentinen Anna-Kaisa 1+0
Nikkanen Riina 0+0 (vain RoPo -ottelu)
Ikonen Ansa ”MV” 90min, 4 pm